![]() |
![]() |
|
|
Etusivu Uutiset Joukkue Kalenteri Tulokset Galleria Yhteystiedot Yhteistyössä Palaute Linkit Beach Without a Partner |
NuVo:n uutisia: Voitto putki vaan jatkuu... Joulukuu aloitettiin pelillä Korsholmaa vastaan 3.12 Keski-Nurmossa. Otteluun lähdettiin yhdeksän miehen voimin: Jani, Jones, Jarppi, Mikko, Ari, Petsku, Jussi, Timppa T ja Timppa K. Ensimmäinen erä lähti heti alusta-asti kulkemana niin kuin pitää. Nuvo vei erää miten tahtoi ja KMV-86 teki mitä pystyi. Erä selvästi meille 25-11. Toiseen erään tehtiin pieniä muutoksia. Joko muutosten takia tai sitten jostain ihan muusta syystä koko joukkueen peli sekosi totaalisesti ja KMV vei erän meidän isosta virhemäärästä johtuen 22-25. Kolmannessa erässä palattiin takaisin ensimmäisen erän aloituskuusikkoon. Paluu vanhaan näytti toimivan ja virheiden määrä laski huomattavasti. Erä meille 25-13. Neljänteen lähdettiin taas samalla voittavalla kuusikolla. Erässä tehtiin pelin ainoa erän aikana tehty vaihto. Rutiinilla erä meille 25-18. Peli siis lopulta meille lukemin 3-0 (25-11, 22-25, 25-13, 25-18). Kokonaisuudessa peli oli ihan hyvää, mutta ihmeellisia notkahduksia tapahtui aina ajoittain, erityisesti toisessa erässä. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa eteenpäin, sillä voiton ansiosta NuVo nousi lohko kärkeen VIP:n ohi. #11 |
|